SM 21.-23.8.2009

Suomenmestaruutta lähdettiin hakemaan - sitä kuitenkaan saavuttamatta.

Jälleen kevyttä tuulta. Kilpailualueelle Lauttasaaren eteläpuolelle hinattiin moottoriapuvoimin, koska tunnissa emme olisi ehtineet HSS:ltä Liuskasaaresta radalle. Startteja saatiin ajettua suunniteltu määrä, mutta useassa lähdössä tuuli loppui kokonaan ja osa tiimeistä ei ehtinyt määräajan puitteissa maaliin. Lauantaina oli ajoittain tuultakin ja vene tuntui heti kulkevan paremmin. Tuloksiin olisi kuitenkin tarvittu tasaisuutta.

Koimme tekevämme hyviä päätöksiä. Johdimme hetken ja seuraavalla merkillä olimmekin pudonneet selvästi sijoja. Tyyni vesi ei auttanut asiaa ja hermoja raastoi nähdä, toisten tiimien saavan "taikapuuskia", joita ei millään voinut nähdä kuin vasta kohdalle osuessa. Ns. Munkkeja tarjoiltiin, mutta ei meille.

Osa lähdöistä ratkaistiin alle veneenmitalla. Tiukkaa kilpailua. Kokonaistuloksissa Puhos-tiimi oli neljäs.

 

Cafe Carusel 15.-16.8.2009

Merisatamassa Cafe Carusellin edessä purjehdittiin niin tuulettomissa kuin myrskyäkin lähentelevissä olosuhteissa. Lauantai alkoi kehnosti ja hermoja koeteltiin. Kevyttä tuulta, joka yllätti jokaisen jossain vaiheessa. Tuulen suunta vaihteli paljon. Muutaman kerran tuuli iski vastaiseksi juuri ennen ylämerkkiä - tekien kierron hyvin aikaa vieväksi.

Sunnuntaina puhalsivat täysin uudet tuulet. Mereltä kokoa keränneet aallot ja kova tuuli tekivät starteista huikeita. Puhos-tiimi oli kahdessa ensimmäisessä ainoa tiimi, joka selvisi kunnialla maaliin. Usea tiimi onnistui kaatamaan veneensä lukuisia kertoja. Pääsimme ajamaan myös rankassa sadekuurossa.

Tuulta, aaltoja ja toimintaa! Ennen emme olekaan päässeet räiskäyttämään venettä samalla tavalla ilmaan aallon päältä. 29er lentää!

Sunnuntain kiri ei kuitenkaan riittänyt. Voittoon purjehti Scandia Rent Hanna ja Jutta Hentinen. Samoilla pisteillä tuli toiseksi Tiina Kotamies sekä Camilla Cedercreutz. Jäimme yhden pisteen päähän kahdesta ensimmäisestä tiimistä eli sijoituimme kolmansiksi.

 

Aurinkolahti 8.-9.8.2009

Aurinkolahden uimarannan edessä kilpaileminen toi haastavaa vaihtelua Italian jälkeen. Italian kovat tuulet muuttuivat kertaheitolla Vuosaaren kevyiksi ja shiftaileviksi tuulahduksiksi. Lauantaina ja sunnuntaina ajettiin yhteensä kahdeksan lähtöä. Puhos-tiimi pysyi hyvin kärkisijoilla ja voittikin lopputuloksissa koko kilpailun!

1. FIN 1375 Mikko Kotamies, NJK / Nova van der Ende, M 17p.
2. FIN 1215 Tiina Kotamies, NJK / Camilla Cedercreutz, NJK 18p.
3. FIN 1320 Sinem Kurtbay, NJK / Ville Bergman, NJK 27p.
4. FIN 1110 Rosa Lindqvist, MP / Tero Mäkinen, NJK 27p.
5. FIN 548 Hanna Hentinen, NJK / Lyn Becström ESF 33p.
6. FIN 548 Hanna Hentinen, NJK / Jutta Hentinen NJK 38p.
7. FIN 614 Lotta Hokkonen VVK / Milla Nuutinen NJK 45p. 

Viikonloppuna purjehdimme myös Villinkiin tervehtimään yhteistyökumppaneitamme. Lapset pääsivät kokeilemaan venettä ja innostuivat trapetsista. Uusia 29er-purjehtijoita on tulossa sankoin joukoin.

 

 

29er World Championship 18.-25.7.09

29er-luokan MM-kilpailut pidettiin Italian Garda-järvellä heti 29erXX Gold Cupin jälkeen. Aurinkoa ja tuulta riitti - erinomaiset purjehdusolosuhteet!

Kilpailu aloitettiin harjoituskilpailulla, jossa oli mukana lähes kaikki ilmoittautuneet veneet. Linjalla oli n. 150 29eria, mikä oli huikean näköistä. Varsinaisiin karsintoihin osallistujat jaettiin neljään fleettiin. Päivät venyivät, koska fleetit vuorottelivat kahdella radalla.

Karsinnoissa tuli epätasaisia suorituksia. Sijoitukset vaihtelivat 12. ja 28. välillä. Karsintojen jälkeen olimme ainoa suomalainen tiimi hopeafleetissä.

FIN 1375 12 (21) 19 16 (28) 16 16 20

14

Hopeafleetissä purjehtiminen oli haastavaa, koska kaikki 54 venekuntaa olivat hyvin samantasoisia. Epätasaisuus jatkui ja tulokset vaihtelivat 24. ja 48. välillä. Yksi kaatuminenkin saatiin aikaiseksi, kun Novan lycrapaita jäi kiinni puomiin. Tarkkaavaisuuden herpaantumista oli aistittavissa, mistä kertoo kuuden rangaistuskäännöksen saldo. Lopullinen sijoituksemme oli 74/183.

FIN 1375 32 42 42 39 24 41 (45) 36 37 (48)

Vaikka kilpailussa tehtiin useita virheitä, mahtui mukaan myös paljon onnistumisia. Venevauhti koveni merkittävästi ja hyvillä jiipeillä päästiin veneistä ohi.

Kotimatkalle lähdettiin sulattelemaan kokemuksia, uusia tietoja ja australialaisten kolmoisvoittoa.

Video kilpailusta:

http://www.youtube.com/watch?v=DQBsba1HqnU

 

29erXX Gold Cup 14.-16.7.09

Päätimme vain hieman ennen Italiaan lähtöä osallistua myös 29erXX-kilpailuun. Kilpailu järjestettiin Garda-järvellä ennen MM-kilpailuja, joten aika ja paikka sopi meille mainiosti.

29erXX:ssä on 29erin runko, mutta korkeampi masto ja suuremmat purjeet. Purjepinta-alan kasvaessa pitää massaa saada enemmän laidalle, joten sekä kippari että gasti ovat trapetsilla.

Nova oli kokeillut kyseistä venettä vuonna 2006 ja Mikko vuonna 2008. Yhdessä sitä ei oltu purjehdittu kertaakaan. Kilpailuun lähdettiin siis avoimin mielin ja tarkoitus oli saada uusia kokemuksia.

Kilpailu alkoi mukavasti ja Puhos oli ajoittain kärjen tuntumassa. Kaatuminen ja pieni hakeminen uudessa veneessä tiputti kuitenkin aina kärjestä. Viimeisenä päivänä veneestä lähti peräsinkotelon osa - päivä alkoi DNF:llä.

Kisakokemus ennen MM-kilpailua oli kuitenkin kullan arvoista. 29erXX oli huikea kokemus. Vene kiihtyi nopeasti ja vauhti oli myötätuuliosuuksilla kova. Yhteistyön ja kommunikoinnin merkitys korostui selkeästi. Huomasimme, että kommunikaatiossamme on paljon parannettavaa. Ennen MM-kilpailuja aloimmekin työstää tehtävien jakoa ja olennaisia veneen sisäisiä kommunikointitapoja.

Onnea kilpailun voittaneelle Silja Lehtiselle ja Will Howardille!

29erXX Golden Cup -kilpailun tulokset löytyvät osoitteesta:

http://www.fragliavelariva.it/clientfiles/classifica/29erXXfinal.HTM

Matka Italiaan Garda-järvelle

Puhos-tiimi lähti tien päälle tiistaina 7.7.09. Matka alkoi laivalla Ruotsiin. Seuraavana päivänä ajoimme Ruotsin ja Tanskan halki. Yövyimme Saksassa Lübeckissä ja torstaina jatkoimme Müncheniin. Münchenistä jatkoimme yöpymisen jälkeen kohti Itävaltaa ja suunnittelemaamme maisemareittiä.

Maisemareitti Timmelsjoch-vuoren yli oli mahtava kokemus. Puhos-tiimin mukana oli myös toinen 29er-tiimi - Tiina Kotamies/Camilla Cedercreutz. Nousimme autolla 2,5 kilometrin yläpuolelle. Ylhäällä heittelimme toisiamme lumipalloilla ja maistoimme lumen alla solisevaa vettä. Parempaa kuin Evian!

 

Kieler Woche 22.6.-1.7.2009

Kielin regatta oli Puhos-tiimin ensimmäinen ison fleetin kilpailu. Suomessa oli harjoiteltu vain pienissä fleeteissä ja tavoitteiden asettelu Kieliin oli hankalaa. Oman venevauhdin, tekniikan ja taktiikan vertaaminen muihin maihin oli tärkeässä asemassa. Kiel oli "harjoituskilpailu" kauden päätavoitetta, Gardaa, varten.

Kielistä jäi sijoitukseksi 18/73. Purjehdimme parhaimmillaan 3. sijalle. Finaaleihin lähdettiin sijalta 15, mutta huonot lähdöt ja muiden pakkituulissa purjehtiminen teki tehtävänsä.

Kielin jälkeen ajatukset ja mieli suuntautuivat Italiaan. Viimeiset valmistelut ja ajoreitin suunnittelu. Mieltä alkoi kutkuttaa maisemareitin ajaminen Itävallan ja Italian rajalla.. Traileria ei tulisi kuitenkaan olemaan perässä, koska sen vetämisen Gardalle suorittaisi Team Fazerin Sininen eli Lauri Lehtinen ja Kalle Bask.

 

Mellsten GP 12.-13.6.2009

Ensimmäinen GP-sarjan kilpailu purjehdittiin Espoon Mellstenin uimarannalla. Kilpailu alkoi tuulettomissa olosuhteissa ja saimme ajettua vain yhden lähdön. Lähtö vaati kärsivällisyyttä ja liikkeiden tuli olla huomaamattomia. Ilman tuulta starttaaminen aiheutti lähes kaikilta veneiltä myöhästymisen lähdöstä. Kesti tovin päästä linjan yli.

Lähtö oli yllätyksiä täynnä, kun ylämerkille pääsi yhdellä halssilla ja viimeisellä lenssillä tuuli löikin vastaan. Samalla osuudella lenssattiin ja kryssittiin. Pääsimme yhden veneen ohi ja tulimme kolmanneksi.

Sunnuntaina tuulisen yön jälkeen oli luvassa viisi lähtöä. Tuuli oli reipasta ja lähdöt jälleen täynnä tapahtumia. Osa veneistä kaatui, joidenkin manööverit (käännökset) olivat järkyttävän näköisiä ja meilläkin oli epäonninen genaakkerin nosto. Genaakkeri oli käsittämättömästä syystä johtuen todella sotkussa nostettaessa ja vaati lähes kymmenen jiippiä auetakseen. Vastaavaa emme ole aiemmin kokeneet. Tämä vastoinkäyminen maksoi meille useamman sijan ja jätimme vain yhden veneen maalissa taaksemme.

Onnistuimme purjehtimaan myös yhdessä lähdössä ensimmäisiksi. Sijoituksemme eivät siis olleet tasaisia, mikä olisi toivottavaa. Lopullinen sijoituksemme uimarannan kilpailusta oli toinen.

 

 

Kevätregatta 9.-10.5.2009

Kevätregatta avasi Puhos-tiimin kilpailukauden. Oli mielenkiintoista nähdä, miten suomalaiset 29er-tiimit asettuvat linjalle. Tiimeissä oli vuoteen 2008 verratuna tapahtunut paljon muutoksia.

Puhos-tiimi aloitti nihkeästi kolmannella sijalla. Parannettava oli ja toisessa lähdössä tulikin jo 2. sija. Jotta tuli selväksi, ettei nyt oltu harjoittelemassa, purjehdimme kahdessa seuraavassa lähdössä ensimmäisiksi. Viimeisessä lähdössä jäimme kovan taistelun jälkeen toiselle sijalle.

Sijoitukset olivat siis: (3), 2, 1, 1, 2. Näillä ylsimme kokonaistuloksissa toiselle sijalle tasapisteissä Sinem Kurtbayn ja Ville Bergmanin kanssa. Ensimmäisestä kilpailusta jäi hyvä tunne!